Select Page

Vanhat asiakkaamme ovat tienneet uutisen jo jonkin aikaa: Nekkari on tulossa elinkaarensa päähän. Sen uudistamisen pohtiminen aloitettiin henkisesti jo muutama vuosi sitten ja 2014 marraskuussa perustimme kokonaan uuden yrityksen, Membook Oy:n, jatkamaan Nekkarin kunniakasta matkaa.

Nyt olemme vihdoin siinä pisteessä että Nekkarin hallittu alasajo voi alkaa. Olemme siirtämässä Oy Bitti Ab:n Nekkari-liiketoiminnan Membook Oy:lle ja samalla tarjoamme asiakkaillemme joustavaa mahdollisuutta siirtyä Membookin asiakkaiksi. Nekkari pyörii edelleen tarvittavan ajan – näillä näkymin ainakin vielä alkuvuoden 2017 – mutta emme enää ota palveluun uusia asiakkaita. Se on edelleen hyvin toimiva ohjelmisto ja asiakkaamme ovat olleet siihen tyytyväisiä. Sen teknologinen pohja on kuitenkin vanhenemassa eikä uusia ominaisuuksia kannata enää kehittää vanhan teknologian päälle.

Membookin käyttöön siirrytään asteittain ja tulemme tekemään jokaiselle vanhalle asiakkaallemme tarjouksen Membookiin siirtymisestä. Asiakkaiden jäsenrekisterien siirtoaikataulut suunnitellaan yksilöllisesti ja avustamme asiakkaita muutoksessa, niin että se on mahdollisimman joustava ja kivuton.

Jos olet potentiaalinen uusi asiakas ja olet etsimässä jäsenrekisteriä, hypää suoraan sivulle www.membook.fi !!